9/13/2012

Elämää, ei sen enempää!

Pitkästä aikaa on vuorossa ei valokuva-postaus :) Välillä vähän harmittaa kun ei oo ketään ottamassa musta kuvia, jolloin jää nämä toisenlaiset postaukset lähes kokonaan pois tästä blogista. Nyt kuitenkin muutama kuva tullut otettua, vaikka suurin osa onkin Instagrammista.

Tällä hetkellä mun elämä pyörii aika pitkälti testikuvia kuvatessa ja lusmutessa, eli en käy missään säännöllisessä päivätyössä, mutta toivon että valokuvauksesta tulisi kuitenkin sellainen. Kahdentoista kouluvuoden jälkeen on ollut kiva pitää rennompi vuosi, jonka aikana on kuitenkin saanut kuvata paljon ja pystynyt elättämään itsensä sillä. Jos kukaan tarvii valokuvaajaa, niin mailia vaan mulle päin uudet työt on aina tervetulleita ;) Osoite löytyy tosta oikealta. Mutta nyt kuvien pariin!


Kuva napattu toissapäiväiseltä Tallinan reissulta. Vähän epänormaalin unirytmin takia, uni ei tullut ajoissa, joten valvottiin aamuun asti ja lähdettiin Tallinnaan. Redbullin voimin siis!

Pari peilikuvaa, Merin assarointia ja naamiaispaardit!



Yöllinen vessapaperin ja jääteen hakureissu, "asukuva", pari randomkuvaa viime viikolta, sekä Idan ja Taavin helsinkivierailu meijän katolla :)

Mut löytää Instagrammista nimellä Timphoto

24 kommenttia:

  1. Padavastedevelliditadavaivadavas;) ihana postaus!

    VastaaPoista
  2. sul on rento ja siisti tyyli!

    VastaaPoista
  3. timppa oot alkanu hymyilemään! ootko rakastunu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko susta tullut heikko?

      Poista
    2. :DDDDDDDD nauran teille

      Poista
  4. http://timphoto.blogspot.fi/2012/08/jotain-uutta.html

    ^ käytitkö noissa kuvissa vaan yhtä softboxia tossa pään yläpuolella? Meillä on yks koulutehtävä ja haluisin ottaa vähän ton tyyppisiä kuvia :) upeita!

    VastaaPoista
  5. Anonyymi13/9/12

    Ootko sinkku? Tahdon :(

    VastaaPoista
  6. Meidän kattokuva on aikas melkoisen kool!!! Jännitti ihan hulluna hahHAH

    VastaaPoista
  7. oh you sweet one! oh

    VastaaPoista
  8. Anonyymi13/9/12

    millä helvetillä sä elätät ittes..........

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mulla sen verran kuvausduuneja on että niillä elän :)

      Poista
  9. Noi naamiaspartyt näyttää päheilt, wowowo! Kivoi kuvei Timtimtimrinrintin. :)

    VastaaPoista
  10. Anonyymi15/9/12

    ehana puhelinnn <3

    VastaaPoista
  11. Anonyymi16/9/12

    toi sun kännykkäs on niin siisti! :----D

    VastaaPoista
  12. Anonyymi28/9/12

    vikkeee! <3

    VastaaPoista
  13. mistä toi sun puhelimenkuori on???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellanen perus silikonikuori mihin vaan tyrkkäsin niittejä kiinni :)

      Poista